Kulutus- ja vähän muutakin pohdintaa

Vietin pääsiäistä perheeni kanssa siellä missä Suomi loppuu ja Norja alkaa, Viivin (eli automme) matkamittariin kertyi yli 2500 km. 

Näkymä Isonkivenvaaralta kohti auringonlaskua.

Kävimme Suomen pohjoisimmassa kaupassa sen pohjoisimmalla lihatiskillä, lähetimme Suomen pohjoisimmat postikortit, ja melkein joimme Suomen pohjoisimmat kahvitkin. Pääsiäisen takia monet liikkeet olivat tietysti kiinni, mutta lankalauantaina piipahdin kylän vaateputiikissa ja löysin kauan etsimäni uudet talvikengät -50% hintaan, hip hei! Jo viime joulukuun interraililla kokeilin ainakin kymmenet kengät kaikissa kaupungeissa, mutta silloin tuloksetta.

Nykyään ei tee mieli tyytyä "ihan hyvään", vaan mieluummin etsin vähän kauemmin ja odotan kunnes kohdalle sattuu juuri sellaiset kuin haluan ja tarvitsen, esimerkiksi kun on kyse uudesta kenkäparista. Tällä kertaa kriteerit olivat seuraavanlaiset: aitoa nahkaa, helppo ja nopea vetäistä jalkaan, ei liian pitkät varret, ehkä ruskeat tai sitten jotkut kivat värikkäät, sirot, hyvät jalassa, lämpimät, villasukan pitäisi mahtua. Kipuraja hintalapussa on nahkakenkien kohdalla muutamassa kympissä, kengästä ei tule yhtään sen kestävämpää vaikka maksaisin siitä sata rahaa enemmän. Vanhat kenkäni alkoivatkin jo hajota käsiin (tai jalkoihin..) joten oli jo aikakin tälle löydölle! Enää ei varpaat kastu kevään kurakeleissä!

Nuorgamissa sijaitsee myös hauska vanhan uuden tavaran liike. Retrokaupassa kaikki on siis uutta ja käyttämätöntä, mutta iältään vanhaa tai vanhempaa. Heila löysi sieltä itselleen vaalean pellavapuvun jostain 60-luvulta, takissa on tyylikäs leikkaus ja leveät kaulukset, ja housujen lahkeissa reilusti lepatusvaraa! Liikkeessä on myös muihin vintage-erikoisliikkeisiin verrattuna erittäin edulliset hinnat, niissä ei ole ns. vintagelisää, esimerkiksi käyttämätön pellavapuku maksoi 20 euroa. Itse kiertelin hyllyjen välissä mutta ostin lopulta vain pari kukkaruukkua, kun tavaraähky alkoi ahdistaa.

Pellavapuvussa oli vielä alkuperäinen hintalappu kiinni.

Pari päivää sitten löysin tämän Kirppisrakkautta-blogin, jota selasin tänään kun en jetlaakin takia jaksanut ruveta millekään. Tässä kirppisblogissa oli kaikenlaista kivaa ja ihanaa, mutta hieman minua häiritsee tavaran ostaminen pelkästään omistamisen halusta. Kirpparitavaroissa (ja vaatteissa, kengissä, astioissa jne..) tärkeintä mielestäni on käytettävyys, vaikka tottakai sievä ulkomuoto on lähes yhtä tärkeää. 

Myönnän itsekin olevani jonkinlainen kirpparihai ja ehkä vähän keräilijän vikaakin minussa on. Teini-ikäisenä innostuin peltipurkeista ja niitä onkin kertynyt... jokunen. Välivuotta vietin Ranskassa ja toin mukanani kymmenkunta ihanaa lasipurkkia jotka nyt säilövät kaurahiutaleita ja muuta kuivatavaraa keittiön kaapissa. Ne maksoivat mitättömän vähän, mutta kuljetus kotiin ei sitten ollutkaan enää ihan ilmaista kun painokiloja kertyi sallitun rajan yli aika reilusti.

Sekalainen kokoelma kirpparilöytöjä, mummolan aarteita ja Ranskan tuliaisia.

Ihan mikä tahansa ei minulle kuitenkaan enää kelpaa, ja olen siitä vähän ylpeäkin. Välillä tietenkin sattuu lipsahduksia ja on minulla yksi heikkouskin, nimittäin norjalainen ja ruotsalainen keramiikka... Huomasin joskus kehittäneeni itselleni kuudennen aistin; kun nappasin kirppareilla viehättäviä kuppeja ja tarkastin pohjasta leimoja, huomasin niiden hyvin usein olevan norjalaista tai ruotsalaista alkuperää. Suomalaisten merkkiuskovaisuus on jo lähes huvittavan sokeaa, viime vuoden rumista markettimuumeista pyydetään järkyttäviä hintoja, kun samaan aikaan 50-lukulaiset naapurimaan kipot ja kupit saavat pölyttyä hyllyillä kyljessään vain parin euron hintalappu. Viime viikolla jätin kuitenkin kirpparille upean ison norjalaisen vadin, koska en vain keksinyt mihin se minulla mahtuisi ja mitä sillä oikeastaan tekisin, vaikka se kaunis olikin. Vähän se kummittelee vieläkin mielessä.. Päätin kuitenkin säästää rahani muita tulevaisuuden löytöjä varten, ehkäpä ensi kesänä Norjassa tärppää?